torstai 10. elokuuta 2017

Korkea fantasia ja Katri Alatalon Käärmeiden kaupunki

Kirjallisuuden lajit alalajeineen ovat tutkijoiden määrittelemiä, ja kirjallisuutta kustantavat ja myyvät tahot pyrkivät luokittelemaan kirjat niiden mukaisesti auttaakseen ostajia valitsemaan luettavansa. Ne eivät kuitenkaan ole ohjeita siitä, mitä ja miten kirjailijan pitäisi kirjoittaa.

Vuorileijonan varjo -sarja sijoittuu fantasiaan oikeastaan vain siksi, että sen yhteiskunnat ja kulttuurit eivät todellisuudessa ole olleet olemassa. Maailma kuitenkin toimii meidän tuntemamme todellisuuden lakien mukaan, eikä ihmisillä ole yliluonnollisia ominaisuuksia. (Vähäisenä poikkeuksena ovat arat ja puhtaat, mutta nuo erilaiset ihmislajit ovat olemassa vain selvittääkseen meidän ihmisyytemme rajoja.)

En siis kirjoita sitä fantasian alalajia, jota kutsutaan korkeaksi fantasiaksi (high fantasy). Olen kuitenkin tehnyt lisensiaatintutkimukseni myyttisestä taistelijasankarista, ja myös väitöskirjani pohjautui monessa suhteessa myyttitutkimukseen. Siksi runsaasti myyttisiä aineksia sisältävä korkea fantasia kiinnostaa minua, ja olen pyrkinyt perehtymään sen esiintymiin suomalaisessa kirjallisuudessa.

Olen jo aikaisemmin tässä blogissa ja myös kirjablogissani tuonut esiin, että pidän nykyisistä suomalaisista kirjailijoista parhaina korkean fantasian taitajina Ilkka Aueria, joka on luonut Lumen ja jään maa -sarjan, ja J.S. Meresmaata hänen Mifonki-sarjansa takia. Eilen luin Katri Alatalon kirjan Käärmeiden kaupunki, ja totesin hänen kuuluvan noiden kahden seuraan kolmantena. (Erika Vikistä odotan neljättä tuohon joukkoon, mutta olen lukenut vasta ensimmäisen osan tulossa olevasta trilogiasta, joten en vielä pysty muodostamaan vankempaa mielipidettä.)

Käärmeiden kaupunki on huolellisesti rakennettu sekä juoneltaan, henkilökuvaukseltaan että myyttisiltä osiltaan, joiden merkitys vähitellen aukeaa kirjan edetessä. Huolellinen rakenne kostautuu hiukan sillä, ettei henkilöiden persoonallisuuksista tule niin eläviä kuin vaistonvaraisemmin kirjoittavilla Auerilla ja Meresmaalla. Samalla Alatalo kuitenkin voittaa nuo kaksi symbolimerkitystensä aukottomuudella. (Kirjallisuudentutkija näkee niissä heti mahdollisuudet laajoihin tulkintoihin, jotka Auerin ja Meresmaan yhteydessä joutuu hapuillen etsimään.)

Käärmeiden kaupunki on hyvän fantasian tavoin luettavissa myös pelkkänä jännittävänä seikkailuna, mutta syventävän lukemisen mahdollisuudet ulottuvat ihmissuhteiden miettimisestä omien arvojensa tarkistamiseen ja elämän perusasioiden pohtimiseen asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti