torstai 31. joulukuuta 2015

Mitä ja miten

Kirjassa kerrotaan jotain, ja se kerrotaan jollain tavalla. On siis tarina ja kerronta, ja tarina voi pysyä samana, vaikka se kerrottaisiin eri tavalla. Kirjassa kerrottu tarina voi pysyä samana silloinkin, kun se muunnetaan sarjakuvaksi tai elokuvaksi tai näytelmäksi tai siitä tehdään ooppera tai baletti. Toki useimmiten käy niin, että esitystapa aiheuttaa muutoksia siihenkin, mitä tarinasta saadaan esiin.

Kirjan sisältö, siinä kerrottu tarina, ei ole sama asia kuin juoni. Juoni on yleensä tärkeä osa tarinaa, ja siihen kuuluvat tapahtumien lisäksi henkilöiden psyykkinen kehitys ja ihmissuhteiden muutokset. Mutta sisällössä on oleellista myös sellainen ihmisten ja ympäristön kuvaus, jossa juoni ei etene.

Uuden kirjan rakenteen suunnittelun voi tietenkin tehdä monella tavalla, mutta tällaisessa tapauksessa, jossa keskeiset henkilöhahmot on luotu jo aikaisempia kirjoja varten, ja myös ympäristö pääosin, tapaan suunnitella rakenteen käyttäen sen runkona karkeasti hahmoteltua juonikuviota.

En harrasta monimutkaisia rakenteita. Käytän harvoin takautumia, ja kerronta etenee aikajärjestyksessä. Kirjassa on alkutilanne, josta lähdetään liikkeelle, ja loppu, johon tapahtumaketju johti. Niiden väliin pyrin luomaan kerronnan, joka mielessäni muistuttaa Gaussin käyrää. Tiedättehän, se nousee ylöspäin ensin loivasti ja sitten jyrkästi, saavuttaa huippupisteen, kääntyy äkillisesti, laskee ensin jyrkästi ja sitten loivasti takaisin alkuperäiselle tasolle. Miten selittäisin? Juonikuviona se merkitsee tapahtumaketjua, jossa edetään kohti yhä suurempaa jännitettä, ja sitten tapahtuu äkillinen käänne. Onnen ei välttämättä tarvitse vaihtua onnettomuudeksi, kuten Aristoteles Runousopissaan esittää, mutta jotain muuttuu ratkaisevasti, ja siitä alkaa tapahtumaketju, joka johtaa lopputilanteeseen.

Edellisessä kirjassani Talvisateet tuo äkillinen käänne oli Verrakan vakava haavoittuminen. Alussa hän oli mies, johon herkästi turvauduttiin ja haettiin hänet ratkaisemaan ongelmat. Hänen haavoittumisensa jälkeen muut joutuvat ottamaan enemmän vastuuta.

Tekeillä olevan kirjan alkutilanne on jo selvillä, Sirpistä lähtee kolme laivaa kohti Isosaarta kuljettamaan haaksirikkoutuneita isosaarelaisia kotiin. Mukana ovat Vasama, Dotar ja Ake, ja myös Tregi ja Lili, joille olen suunnitellut aika keskeistä osaa tapahtumissa. Lopputilannekin on selvä, laivat tai ainakin osa niistä palaavat Sirpiin mukanaan Vasama, Dotar ja Ake. Ja keskikohdalla tilanne Isosaarella osoittautuukin paljon vaarallisemmaksi kuin retkeläiset ovat odottaneet.

Mutta tarkemmin tapahtumat hahmottuvat edelleen vain mielessäni.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Suvantovaihe

Kun keväällä ryhdyin pitkän tauon jälkeen kirjoittamaan uutta kirjaa Vuorileijonan varjo -sarjaan, mielessäni oli juonikuvio, jossa tapahtumat alkaisivat Sirpissä, sitten ne siirtyisivät osittain Isosaarelle, ja Isosaaren ja Sirpin tapahtumista kerrottaisiin limittäin. Pian huomasin, että kokonaisuudesta tulisi liian pitkä, sen kirjoittamiseen tarvittaisiin kaksi kirjaa. Ensimmäinen niistä, Talvisateet, on nyt julkaistu e-kirjana, ja toivottavasti se löytää lukijoita.

Talvisateet päättyy siihen, että Sirpistä lähtee Isosaarelle kolme laivaa. Toisen osan työnimenä on Tuulien koti, ja varmaan se jää myös lopulliseksi nimeksi. Isosaarta sanotaan tuulien kodiksi, koska se sijaitsee valtameren keskellä, ja siellä tuulee melkein aina. Se on tuulien koti myös vertauskuvallisesti, sillä elämä on siellä myrskyisää ja vaarallista. Saarella elävät päälliköt harjoittavat merirosvousta, mutta kahinoivat myös keskenään. Ihmiset joutuvat hakeutumaan jonkun päällikön suojelukseen, ja usein suojelijaa pitää kiireesti vaihtaa. Koskaan ei voi tuntea olevansa täysin turvassa.

Olen aloittanut kirjoittamisen, mutta se on pysähtynyt suvantovaiheeseen, jonka aikana kehittelen tapahtumia mielessäni ja Tarmon kanssa keskustellen. Mielikuvat harhailevat ja muuttuvat, jotkut niistä väistyvät ja jotkut vahvistuvat. Se on osa kirjailijan työtä, vaikka mitään ei näytä tapahtuvan.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Takakansitekstiä laatimassa

E-kirjassahan ei ole takakantta, eikä etukansikaan ole pakollinen, vaikka sitä pidetäänkin suotavana, kun lukijoiden väitetään valitsevan kirjan sen kansikuvan perusteella. Samaa sanotaan kyllä tuosta takakansitekstistäkin, sen pitäisi olla houkutteleva.

Silloinkin, kun kirjoillani oli kustantaja, jouduin usein kirjoittamaan itse takakansitekstin. Kustannustoimittaja pyysi sitä, enkä uskaltanut kieltäytyä, koska olin yhteistyökyvyttömän maineessa paljon vakavammistakin syistä, ja niissä vakavissa asioissa en halunnut joustaa.

Takakansitekstin laatimisessa kiusallista oli ensinnäkin, että siinä tavattiin kehua kirjaa ja kirjailijaa, ja minun olisi pitänyt kehua itseäni ja työtäni. Pyrinkin tyytymään vain kirjan sisällön esittelemiseen.

Mutta kirjan sisällön esitteleminen lyhyesti ei sekään ole helppoa. Sen huomasin taas kerran, kun laadin kirjalle Talvisateet esittelytekstiä, eli eräänlaista takakansitekstin vastinetta. Siitä tuli tällainen:

Sirpin saarivaltiossa pyritään huolehtimaan väestön hyvinvoinnista ja auttamaan sinne tulleita muukalaisiakin. Ystävällisyys ja vieraanvaraisuus joutuvat kuitenkin koetukselle, kun Sirpiin tulee suuri joukko pakolaisia. Vuorimaan entinen sotapäällikkö Verraka järjestää pakolaisille hätämajoitusta ja yrittää sovitella ristiriitoja. Verraka joutuu myös ratkaisemaan, miten hän suhtautuu ilotalossa syntyneeseen ja kasvaneeseen viisitoistavuotiaaseen poikaan, joka tulee kertomaan, että Verraka on hänen isänsä.

Joo, siis pakolaisongelma voi kiinnostaa joitakin. Mutta ketä kiinnostaa Verrakan ja hänen poikansa kohtaaminen? Vain Vuorileijonan varjo -sarjan muita kirjoja lukeneet tuntevat Verrakan. Ja ovatko Verraka ja hänen poikansa kirjan keskeisintä juonta? Siellähän kulkee monta muutakin juonikuviota ja on muitakin keskeisiä henkilöitä.

Siis en vieläkään osaa tehdä kirjasta esittelyä, en. Mutta tuo saa kelvata.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Nyt se alkoi

Tapoja aloittaa uusi kirja on varmaan yhtä paljon kuin kirjailijoitakin. Minulla on yleensä väljä kokonaisnäkemys teoksen rakenteesta ja juonesta (ja tietenkin ajasta, paikasta ja henkilöistä, jotka tämän kirjan kohdalla ovat suurimmalta osalta ennalta olemassa aiemmissa kirjoissa). En suunnittele kovin tarkkaan, vaan lähden liikkeelle asettamalla jonkun tai joitakin keskeisiä henkilöitä johonkin tilanteeseen.

Olen usein kuullut kirjailijoiden väittävän, että heidän henkilönsä ryhtyvät toimimaan, ja kirjailija sitten vain kirjoittaa sen, mitä nuo henkilöt päättivät tehdä. Vierastan tuollaista mystifioimista, kyllä minä päätän, miten minun henkilöni minun kirjoittamassani kirjassa toimivat. Mutta valinta ei tietenkään ole vapaa, vaan henkilöiden on toimittava niiden ominaisuuksien pohjalta, jotka olen heille kirjoittanut, ja on otettava huomioon heidän kokemuksensa ja aikaisemmat valintansa.

Uusi kirja on nyt aloitettu, ja sillä on jo nimikin ainakin alustavasti, Tuulien koti. Alkutilanne on tämä:

Tuuli tuli lounaasta, joten aluksia ei tarvinnut soutaa, vaan ne kulkivat purjeiden avulla. Se laiva, missä Vasama oli kapteenina, purjehti ensimmäisenä. Sitä seurasi se, jonka kapteenina oli Penta. Penta ei ollut koskaan purjehtinut näin kauas pohjoiseen, joten hän noudatti tarkasti merkkejä, joita Vasama antoi erivärisillä lipuilla. Viimeisenä tuli alus, jossa kapteenina oli Karre. Karrelle Pohjoinen meri oli tuttu, sillä hän oli isosaarelainen niin kuin Vasamakin. Hän ei siksi seurannut muiden reittiä kovin tarkasti, vaan suuntasi omien valintojensa mukaan kohti yhdessä sovittuja kohtaamispaikkoja.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Virheistä ja sokeudesta

Nuorena olin jonkin aikaa Otavalla oikolukijana. Viimeistään silloin opin tietämään, että vaikka teksti tarkistettiin moneen kertaan ja huolellisesti, sinne yleensä jäi jokin virhe. Saman totesin omista kirjoistani jo silloin, kun niillä vielä oli kustantaja. Minä tarkistin, kustannustoimittaja tarkisti ja saattoi antaa kollegansakin varmuuden vuoksi tarkistaa, ja silti painetussa kirjassa oli lähes poikkeuksetta pari pientä, harmitonta kirjoitusvirhettä, ja joskus jokin iso ja harmillinenkin moka.

Tuo siis puolustuksena, ja nyt itse asiaan: ennen kuin julkaisin Talvisateet minä ja Tarmo kävimme tekstin läpi moneen kertaan, minä tavalliseen tapaan lukemalla ja Tarmo konepuheena kuunnellen. Meistä tuntui, että virheitä ei jäänyt. Sitten minulle soitti Kirsti ja pyysi minulta kirjan tekstitiedostoa muuttaakseen sen näkövammaisia varten puhesyntetisaattorilla luettavaksi.

Kirsti on täysin sokea, ja hän on ollut sitä lapsesta asti. Hän kuuluu niihin sokeisiin, joiden sokeutta ei oikeastaan miellä vammaksi, se on lähinnä hänen ominaisuutensa. Kun kehittelin Vuorileijonan varjo -sarjaan Leonin ja Arenon hahmot, Kirsti oli yksi heidän esikuvistaan. Leonin ja Arenon taidot hahmottaa ympäristöään kuunnellen ja tunnustellen ja liikkua sujuvasti eivät siis ole fantasiaa, vaan täysin mahdollista reaalitodellisuutta.

Kirsti luki minulta saamansa tekstin pistekirjoitusnäytöltä. Sivumennen sanottuna, hänen pistekirjoituksen lukutaitonsa on huippuluokkaa. Olen työskennellyt pistekirjoituksen tuotannossa ja opetuksessa parikymmentä vuotta, enkä ole kohdannut toista niin nopeaa ja tarkkaa lukijaa kuin hän. Mutta siis, haa, Kirsti luki, ja lähetti sitten minulle viestin: Löysin muutamia virheitä, en kovin paljon, mutta liitän ne tähän, jos kiinnostaa.

Ja tietenkin kiinnosti. Minulta oli jäänyt lukiessa huomaamatta kohtia, joissa silmä on petollinen. Jos sanan hahmo vaikuttaa oikealta, sitä ei välttämättä tarkastele kirjain kirjaimelta. Ne eivät löytyneet edes Tarmon kuunnellessa, sillä ne kuulostivat riittävän oikeilta. Mutta pistekirjoitusta luettaessa sormet liukuvat kirjainten yli, ja jokainen kirjain siis paljastuu. Toki siinäkin voi olla huolimaton, mutta Kirsti ei ollut.

Kirstin löytämät virheet on nyt korjattu, ja Talvisateet on entisessä linkissä uutena versiona. Eivät ne aikaisemman version virheet lukemista haittaa, eikä niitä ole paljon, mutta halutessanne voitte korvata jo lataamanne version uudella.

torstai 10. joulukuuta 2015

Isosaari ja isosaarelaiset

Vuorileijonan varjo -sarjan fantasiamaailman virikkeenä on toiminut minolais-mykeneläinen aika ja varsinkin se, miten sitä kuvataan Homeroksen lauluissa. Ilias ja Odysseia tosin saivat nykyisen muotonsa vasta kreikkalaisen antiikin aikaan, mutta niissä pyrittiin kuvaamaan heidän myyttistä menneisyyttään.

Tuo virikkeenä toiminut historiallinen ajanjakso on runsaan kolmentuhannen vuoden takainen. Olen ottanut vapauksia yhdistellä kirjojen nykyaikaan vaikutelmia, joiden esiintymisessä historiallisesti on muutaman sadankin vuoden ero. Mutta rajansa kaikella, ja olen ollut hiukan kiusaantunut siitä, että monet lukijat ovat mieltäneet Vasaman ja muut isosaarelaiset merirosvot viikingeiksi.

Vuorileijonan varjo -sarja heijastelee pronssikautta pyöreästi arvioiden ainakin tuhat vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua. (Tapa työstää raudasta kestävää on fantasiamaailmassamme jo keksitty kauempana idässä, mutta se ei ole vielä levinnyt laajemmalle.) Viikingit ilmaantuvat historiankirjoihin aikaisintaan muutama sata vuotta ajanlaskumme alkamisen jälkeen, keskiajalla.

Saan tietenkin syyttää itseäni, kun olen kuvannut isosaarelaisten veneet keveinä ja nopeina, ja Vasama selittää vielä, että isosaarelaisten käyttämä limilaudoitus tekee niistä kestävämmät kuin muilla, jotka käyttävät laivan laudoituksessa puskusaumaa. Keveys, nopeus ja limilaudoitus kun olivat viikinkiveneiden ominaisuuksia.

Skandinaviassa asuttiin jo ennen viikinkejä. Sieltä lähti ihmisiä etelämmäs, ja näistä lähtijöistä saattoi saada alkunsa jokunen germaaniheimo, mutta osa jäi Skandinaviaan. He eivät tosiasiassa vielä osanneet rakentaa riittävän merikelpoisia veneitä pystyäkseen tekemään ryöstöretkiä kauas etelään. Mutta fantasia antaa mahdollisuuden kuvitella, että he olisivat osanneet.

Isosaaresta on tarkoitus tehdä kuvitelma kulttuurista, joka eli karussa pohjoisessa samaan aikaan, jolloin etelässä elettiin minolais-mykeneläisen kulttuurin jälkivaiheita heijastavissa oloissa. Mutta mistään historiallisesta tai edes maantieteellisestä vastaavuudesta ei tietenkään ole kysymys. Mitään vastinetta Skandinavian niemimaallekaan ei Vuorileijonan varjon fantasiamaailmassa ole olemassa. On vain suuri saari kalliorantoineen kaukana pohjoisessa meren keskellä.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Purjehdus tuntemattomaan

Kirjoittaminen on purjehdus tuntemattomaan, kun aloittaa uuden kirjan, jonka tapahtumapaikkaa ei ole olemassa todellisuudessa, vaan se pitää luoda. Talvisateet on nyt julkaistu, ja minä alan valmistella kirjaa, jossa liikutaan Isosaarella.

Kuvitelmillakin on lähtökohtansa ja esikuvansa. Vuorileijonan varjo -sarjassa Sirpin saari sijaitsee keskellä Loputonta merta, joka muistuttaa Välimerta. Sirpin saaren sijainti vastaa suunnilleen Kreetan sijaintia, mutta sen luonnossa on vaikutteita Korfulta ja Kyprokselta, vaikka Kyprosta muistuttava saari onkin sarjassa olemassa nimellä Elila.

Loputon meri ei ole Välimeri, Sirpi ei ole Kreeta, Vuorimaa ei ole Kreikka eikä Autiomaa Libya, mutta jotain niistä heijastuu fantasiakirjan kuvitteelliseen maailmaan.

Isosaari on silloin tällöin mainittu aiemmissa kirjoissa, ja olen sen merkinnyt alustavasti jo hyvin varhaisessa vaiheessa hahmottelemiini karttoihin.

Isosaari on siis suunnilleen yhtä kaukana pohjoisessa kuin Susimaa, jossa on vaikutteita Suomesta. Sille ei ole selkeää esikuvaa, mutta sille pitäisi nyt luoda luonto, kansa, historia, perinteet ja tavat. Jotain on toki aiemmin jo kerrottu, joten valinta ei enää ole täysin vapaa. Isosaarella eletään päällikköjohtoisina ryhminä, jotka eivät ole täysin vakiintuneita, eikä varsinaista keskusjohtoa ole.

Sinne siis nyt purjehdin kolmella laivalla, ja mukana ovat isosaarelaisen Vasaman lisäksi Dotar ja Ake, ja aiemmista henkilöistä myös Tregi ja Lili. Pysykää kanavalla.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Miksi ilmaiseksi?

Periaatteessa olen sitä mieltä, että tehdystä työstä tulisi saada palkkaa. Päädyin kuitenkin julkaisemaan e-kirjan ilmaiseksi ladattavaksi, ja siihen on kaksi syytä.

Ensinnäkin en halua ryhtyä myymään kirjaa itse, enkä viitsi kolkutella kustantajien ovia, jotka todennäköisesti eivät minulle enää aukeaisi. Pääasiallinen kustantajani oli Tammi, joka parinkymmenen vuoden aikana julkaisi minulta kaikkiaan 45 nimikettä, jos Taru Mäkisen nimellä julkaistut lasketaan mukaan. Suuri osa niistä oli yhteistöitä mieheni Tarmon kanssa, ja se yhteistyö jatkuu edelleen.

Yhteistyö Tammen kanssa ei koskaan ollut kitkatonta, mutta vuosituhannen vaihteessa tilanne sitten kärjistyi, ja Tammen taholta annettiin minun ymmärtää, että he eivät enää halua ottaa vastaan käsikirjoituksia niin hankalalta ja yhteistyökyvyttömältä henkilöltä kuin minä. Päätös oli heille helppo, sillä kirjani eivät koskaan olleet varsinaisia myyntimenestyksiä, vaikka arvostelut olivat kohtuullisen hyviä, ja jokunen palkintokin tuli. Eivät ne heille tappiotakaan tuottaneet, mutta uusia lupaavia ja yhteistyöhaluisia kirjailijoitahan oli ja on tarjolla tungokseen asti.

Kolkuttelin joidenkin muiden kustantajien ovia, mutta niihinkin oli tarjolla nuoria lupauksia, eikä niitä kiinnostanut yhden merkittävän kustantajan hylkäämä ikääntynyt kirjailija, jonka teosten myyntikin oli aina ollut vain keskitasoista.

Se toinen syy julkaista e-kirja ilmaiseksi ladattavaksi on, että oikeastaan olen jo palkkani saanut, ja sitä maksetaan koko ajan. Minulle on myönnetty valtion ylimääräinen taiteilijaeläke. Senhän saa elämäntyöstään, ja mitäpä nyt julkaistu kirjakaan muuta on kuin elämäntyötäni.

Joten ladatkaa ilmaiseksi, lukekaa ja levittäkää linkkiä.

torstai 3. joulukuuta 2015

Talvisateet ja Pakolaiset

Uusin kirjamme on nyt julkaisuvalmis, eli olemme käyneet läpi kieliasun ja korjanneet sen, mikä mielestämme piti korjata. Työnimenä kirjalla on ollut Talvisade, jonka nappasin siitä, että ensimmäisen version ensimmäinen sana oli se. Ei ole enää, alku on nyt: "Koko päivän oli satanut."

Talvisade kummitteli silti mielessä, kun mietimme kirjalle nimeä. Yksi nimivaihtoehto oli Pakolaiset, sillä eräs kirjan keskeisistä aiheista on pakolaisten saapuminen Sirpiin. Päädyimme kuitenkin siihen, että kirjan nimi on Talvisateet. Tapahtumat sijoittuvat Sirpin talvisateiden aikaan, mutta nimessä on myös vertauskuva. Sirpissä talvisateiden aikaan tehty kylvö tuottaa parhaan sadon, ja talvisateiden aikaan tulleet pakolaiset ovat alkuvaikeuksista huolimatta lopulta hyvä asia Sirpin kehityksen kannalta.