sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Sirpiläisten vaatetus

Kun sommittelin Vuorileijonan varjo -sarjaan sirpiläisen pukeutumisen, perusvaate muistutti kreikkalaista khitonia, mutta se kiinnitettiin aina molemmille olkapäille, ja sen molemmat sivut suljettiin kädentien alapuolelta. Tässä perusvaatteessa oli joskus mukana myös hihat. Vaate oli lyhyehkö, sillä sekä miehet että naiset käyttivät sen kanssa housuja.

Housut eivät vielä olleet kovin tavallinen vaate. Tekstiililöytöjä minolais-mykeneläiseltä ajalta on luonnollisesti niukasti, ja tiedot vaatteista perustuvat lähinnä säilyneisiin kirjoituksiin ja kuviin, mutta on syytä olettaa, että pohjoisen kylmässä ilmastossa housut tunnettiin varhain. Luultavasti housuja käytettiin jo tuolloin joissakin muissakin kulttuureissa, vaikka ensimmäiset maininnat ja kuvat ovatkin hiukan myöhemmältä ajalta. Kylmältä suojautumisen lisäksi housut todettiin tarpeelliseksi ainakin ratsastajille. Housuasun käyttöä sirpiläisten keskuudessa voi perustella sillä, he olivat merenkulkijakansaa. Laivamiehenä työskennellessä huomasi nopeasti, että pitkät helmat eivät olleet käytännölliset, mutta jalat tarvitsivat suojaa.

Viileämmän sään vaatetukseen ja myös hiukan virallisempaan esiintymiseen kuului viitta. Sekin oli yksinkertaisimmillaan vain suorakaiteen muotoinen kangas, jonka pituus ja leveys vaihteli. Sitä saattoi kietoa ympärilleen monin eri tavoin, yksinkertaisesti vain heittämällä sen olkapäille, mutta varsinkin pitkää viittaa voitiin järjestellä hyvinkin taiteellisesti. Kevyt viitta ei paljon poikennut isohkosta huivista, ja myös huivia saatettiin pitää viitan tavoin olkapäillä, tai vaihtoehtoisesti pään suojana eri tavoin solmimalla.

Miehet ja naiset pukeutuivat Sirpissä samalla tavalla. Koska ihanteena oli yksinkertaisuus, vaatteet olivat yleensä luonnonväristä pellavaa tai villaa, jota sitäkään ei värjätty, mutta mustien, ruskeiden ja valkoisten lampaiden ja vuohien villoja sekoittamalla saatiin monenlaisia sävyjä. Värikkäitä, yleensä ulkomailta tuotuja huiveja oli kuitenkin turhamaisimmilla.

Sirpiläiset eivät pitäneet sopivana varakkuutensa osoittamista pukeutumisella. Korut olivat harvinaisia, ja soljet olivat yleensä pronssisia. Edustustilaisuuksia varten Kooran linnassa oli kuitenkin hallitsijan ja hänen seurueensa käytettävissä näyttäviä asuja ja arvokkaita koruja, jotka olivat Sirpin valtion omaisuutta.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Faiaakkien saari ja Sirpi

Fiktiivisessä Sirpissä vallinnut kulttuuri muistuttaa monessa suhteessa sitä, mitä Homeroksen Odysseiassa kerrotaan faiaakkien saaresta. Tuo myyttinen saari tosin sijaitsi kaukana ihmisten asumilta alueilta, ja vieraan ilmaantuminen sinne saattoi myös aiheuttaa pelkoa ja epäluuloa, mutta vakuututtuaan Odysseuksen kunnollisuudesta kaikki olivat halukkaita auttamaan häntä.

Yhtäläisyyksiä Sirpiin on runsaasti, sillä faiaakit eivät olleet lainkaan kiinnostuneita taisteluista, vaan he keskittyivät laivanrakennukseen ja laivojen varustelun oheistöihin. Myös naisen asema oli faiaakeilla tasa-arvoinen miehen kanssa, kuten Sirpissäkin. Ensimmäisenä Odysseusta auttaa hallitsijan tytär Nausikaa. Hän myös neuvoo Odysseusta, että hänen kannattaa turvapaikkaa pyytäessään kääntyä hallitsijan vaimon puoleen. Samaa painottaa myös jumalatar Athene selittäen Odysseukselle faiaakkien hallitsijan suhtautumista vaimoonsa:

- - niin piti kunniahan korotettuna, kuin nykypäivin
mies kodin vaalijatart' ei vaimoa kohtele missään.
Niin sydämestään arvoa soi sekä suo yhä hälle
Alkinoos jalo itse ja lapset armahat ynnä
kansakin kaikki, mi tervehtii kuin kuolematonta
riemuun raikahtain, kun kaupungilla hän liikkuu.
Onkin häll' ylevyyttä ja ymmärryst' ylenkyllin,
taiten riitoja miestenkin sovitella hän taitaa.
(Suomennos Otto Manninen)

Tärkein yhtäläisyys Sirpin kanssa on kuitenkin faiaakkien usko ihmisten perimmäiseen velvollisuuteen: apua tarvitsevaa lähimmäistä on autettava.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Vuorileijonan varjo -kirjojen tilaamisesta ja lataamisesta

Kuten jo kerroin, Vuorileijonan varjo -sarjan kirjojen julkaisijana toiminut Type&Tell lopettaa kirjojen tarvepainatuksen, eli print-on-demand -valmistuksen. Jo julkaistuille kirjoille luvattiin kuitenkin kahden vuoden siirtymäaika, jonka aikana niitä vielä valmistetaan sen mukaan kuin niitä tilataan verkkokirjakaupoista. Ne ovat siis edelleen tilattavissa, vaikka toimitukset voivatkin viivästyä.

Koska painettuja kirjoja joutuu odottelemaan, lisäsin ilmaiseksi ladattaviin e-kirjoihin myös viime vuonna julkaistut Talvisateet ja Tuulien kodin. Niitä lataamaan pääsee klikkaamalla viereisessä palkissa olevaa kirjan kuvaa. Raudanluja on toistaiseksi e-kirjaversiona saatavissa vain maksullisesti (ainakin Adlibriksestä ja Elisa-kirjasta), mutta se ei maksa paljon.

Ja tilatkaa edelleen myös niitä painettuja kirjoja, vaikka toimitusta voikin joutua odottelemaan pitkään.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Lyhyt sotilasmekko ja mitä oli tai ei ollut sen alla

Vaatetuksen perustana oli jo muinaisessa Kreikassa ja vielä varsinaisen antiikin aikanakin vaate nimeltä khiton. Se oli paita, joka yksinkertaisimmillaan koostui suorakulmaisesta kangaspalasta. Se kiinnitettiin keskiosastaan soljella vasemmalle olkapäälle niin, että kättä varten jäi aukko. Jos oikea käsi haluttiin pitää vapaana työskentelyyn, vaate oli sellaisenaan valmis, kunhan sen ympäri vielä solmittiin vyö, jonka avulla kangas pysyi vartalon ympärillä. Muuten vaate kiinnitettiin etu- ja takareunastaan myös oikealle olkapäälle.

Khiton oli sekä alusvaate että päällysvaate. Khitonin alle ei siis puettu mitään, mutta khitonia saattoi käyttää sellaisenaan, lisäämättä siihen mitään.

Khiton on myös sotilasvaatetuksen perusta. Jos sen päälle puettiin haarniska, khiton jäi hamemaisesti näkymään sen alta. Mutta sotilasasuun kuuluva "hame" saattoi muodostua myös vyöhön kiinnitetyistä alavartaloa suojaavista suikaleista, jotka oli tehty nahkasta tai paksummasta kankaasta ja joskus vahvistettu metallillakin.

Khiton ja "sotilashame" ulottuivat kuvien mukaan usein vain puolireiteen. Niiden alla on saatettu käyttää intiimialueiden suojaa, mutta luultavasti sitä ei koettu tarpeellisena. Muinaisen Kreikan miehet eivät olleet erityisen kainoja, eikä satunnainen vilauttelu luultavasti häirinnyt heitä.

Ja tämä kaikki koskee myös Vuorileijonan varjo -sarjan vuorimaalaisia sotilaita.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Varusteet ja taistelu Troijan sodassa

Olen usein maininnut Vuorileijonan varjo -sarjan sankarien yhtäläisyydet Homeroksen sankarien kanssa. Sarjan lukija tunnistaa varmasti paljon tuttua seuraavasta kuvauksesta, jossa kerrotaan eräästä aamupäivästä akhaijien päällikön Agamemnonin kannalta.

Homeroksen Iliaan 11. laulussa Agamemnon aloittaa taisteluun valmistautumisen pukemalla ylleen pronssiset säärisuojukset, jotka hän kiinnittää hopeasoljilla nilkkojensa ympärille. Sitten hän pukee ylleen haarniskan ja sen jälkeen hän "olan ympäri vyötti jo miekan", kuten Otto Manninen suomentaa. Se tarkoittaa, että hän pukee ylleen olan ympäri kiertävän miekkavyön, jossa miekka on jo kiinni. Tuo miekka on alkutekstin mukaan ksifos. Sillä nimellä tarkoitettiin myöhemmin noin 50-60 cm pitkää kaksiteräistä suoraa miekkaa, joka hiukan levenee keskiosassaan, ja joka soveltuu sekä lyömämiekaksi että pistämiseen. On kuitenkin epävarmaa, oliko Homeroksen sankarien käyttämä ksifos sellainen, vai pitempi ja tukevampi lyömämiekka. Agamemnonin miekassa on kultainen kahva ja hopeinen huotra, mutta hän onkin merkittävä päällikkö.

Seuraavaksi Agamemnon ottaa suuren, koko vartaloa suojaavan kilven. Siinä on kannikehihna, jonka avulla sitä pidetään vartalon suojana. (Tuollainen kilpi ulottui usein nilkkoihin asti, mutta silloin olisi epäloogista, että Agamemnon käyttää säärisuojuksia.) Päähänsä hän pukee kypärän, jossa on töyhtö, ja viimeiseksi hän ottaa mukaansa kaksi keihästä. Toinen niistä on epäilemättä pitkä keihäs, joka saattoi olla kolmemetrinen tai pitempikin, toinen taas huomattavasti lyhyempi keihäs. Ne olivat puuvartisia ja varustettuja pronssikärjellä, ja niitä käytettiin sekä heittämällä että iskemällä.

Keihäät olivat taisteluissa sotilaiden tärkeimmät aseet, joilla vihollisen tavoitti myös etäältä. Miekkaa käytettiin lähitaistelutilanteessa.

Iliaan 11. laulussa Agamemnon, niin kuin muutkin raskaasti aseistetut taistelijat, lähtee leiristä taisteluvaunuilla, mutta hevoset ja vaunut jätetään sitten odottamaan, ja taistelijat lähtevät jalkaisin vihollista kohti. Troijalaisia vastustajia tulee kohti taisteluvaunuissa. Kun niitä käytetään taistelutilanteessa, niissä on yleensä kaksi henkilöä, ajomies ja keihästä käyttävä taistelija. Agamemnon surmaa tällaisesta kaksikosta ensin keihäsmiehen, johon hän yltää jalkamiehenäkin pitkällä keihäällä tai heittokeihäällä. Ajomies hyppää vaunuista ja käy Agamemnonin kimppuun, jolloin Agamemnon surmaa hänetkin keihäällä. Seuraavasta taisteluvaunuilla ajavasta kaksikosta Agamemnon surmaa ensin ajomiehen keihästä käyttäen, ja sitten asemiehen miekalla. Syytä miekan käyttöön ei kerrota, mutta keihäistä Agamemnonilla ei enää ole puutetta, sillä hän on tavan mukaan ottanut haltuunsa surmaamiensa miesten aseet ja muutkin varusteet. Luultavasti hän ei sentään jää itse riisumaan ruumiita, vaikka Homeros kuvaakin asian niin, vaan saaliista huolehtivat hänen jäljessään kulkevat avustajat.

Agamemnon kohtaa sitten kaksi vaunuilla tullutta, joilla on vaikeuksia vauhkoontuneitten hevostensa kanssa. He pyytävät, että Agamemnon ottaisi heidät vangeiksi ja hyväksyisi lunnaat, mutta Agamemnon tappaa keihäällä toisen, ja toisen pakoon pyrkivän hän surmaa miekalla.

Sen jälkeen vastustajat pakenevat, ja Agamemnon ajaa heitä takaa surmaten monia, joita ei enää luetella yksittäin. Mutta lopulta Ifidamas kääntyy vastustamaan Agamemnonia. Kumpikin käyttää keihästä. Agamemnonin heitto menee ohi, ja Ifidamas onnistuu iskemään Agamemnonia, mutta isku osuu vyöhön ja jää tehottomaksi. Agamemnon tappaa Ifidamaan miekalla. Ifidamaan veli tulee sivusta ja onnistuu iskemään keihään Agamemnonin käsivarren läpi. Agamemnon surmaa hänet, mutta joutuu sitten verenvuodon ja ankaran kivun takia vetäytymään taistelusta vaunujensa luo, ja ajomies vie hänet leiriin.

Kysymyksessä on kuvaus, jossa keskitytään Agamemnoniin ja hänen tekemisiinsä, vaikka ympärillä tietenkin riehuu taistelu, jossa muutkin eturintaman miehet pyrkivät toimimaan samoin kuin hän. Nämä eturivitaistelijat olivat tuon ajan sodankäynnissä hyvin tärkeitä, ja kun Agamemnonin lisäksi haavoittuu kohta muutama muukin heistä, tilanne alkaa olla akhaijien osalta hyvin kriittinen.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Ikäviä uutisia

Vuorileijonan varjo -sarjan kirjojen julkaisijana toiminut Type&Tell lopettaa kirjojen tarvepainatuksen, eli print-on-demand -valmistuksen. Meille, jotka olemme siellä kirjojamme julkaisseet, luvattiin kuitenkin kahden vuoden siirtymäaika, jonka aikana kirjojamme vielä valmistetaan sen mukaan kuin niitä tilataan verkkokirjakaupoista.

Toivotaan, että käytännössä toimitaan lupauksen mukaan. Mutta kirjoja tilanneet ovat jo nyt valittaneet, että verkkokirjakaupat ilmoittavat toimitusvaikeuksista.

Tilatkaa silti. Toimituksista on luvattu huolehtia tuon kahden vuoden ajan, ja lupaukset pitäisi pitää. Mutta etsin kyllä vähitellen uutta ratkaisua sille, miten pitäisin Vuorileijonan varjo -sarjan kirjat lukijoiden saatavilla.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kaukana pohjoisessa

Kun luet Vuorileijonan varjo -sarjassa isosaarelaisista, unohda viikingit. Vaikka noilla kahdella on selviä yhtymäkohtiakin, viikingit kuuluvat toistatuhatta vuotta myöhempään aikakauteen. Isosaaren kulttuuria voi verrata siihen kulttuuriin, joka vallitsi pronssikaudella Skandinavian eteläosissa. Nämä Skandinavian pronssikautiset asukkaat olivat niitä, joista osa myöhemmin siirtyi etelämmäs Eurooppaan ja tuli tunnetuiksi germaaneina. Osa jäi, ja he ovat nykyisten skandinaavien esivanhempia.

Isosaari sijaitsee kuitenkin tuota vertailukohtaansa pohjoisempana, ja siellä osattiin jo 3000 vuotta sitten valmistaa laivoja, joilla saattoi tehdä pitkiä merimatkoja. Varhaisilla skandinaaveilla oli kauppayhteyksiä etelään, mutta ei ehkä omilla, vähemmän merikelpoisilla laivoilla.

Isosaaren lähellä sijaitsevalle Jaggalle ei löydy selkeää vertailukohtaa. Mutta Jaggasta koilliseen sijaitsevaa Susimaata voisi verrata pronssikautiseen Suomeen.