torstai 19. tammikuuta 2017

Taistelutilanne kirjallisessa muodossa

Se kohtaus, jonka edellisessä päivityksessä pelkistin tapahtumasarjaksi (mies iskee miekalla, XX torjuu ja iskee miekalla) on kirjasta Talvisateet. Lis tulee paikalle keskeyttäen joukkoraiskauksen, ja kesken teon häiritty mies raivostuu, muut taas vetäytyvät kauemmas.

Mies tuli Lisiä kohti tarttuakseen häneen. Lis veti pistomiekan tupestaan ja sanoi: – Pysy kauempana, tai teen sinuun pienen reiän.

Mies pysähtyi ja katsoi ympärilleen. Hän oli enimpiä varusteitaan riisuessaan jättänyt miekkansa lattialle. Se oli kookas lyömämiekka. Hän otti sen käteensä.

– Olet raukka, Lis sanoi. – Vain säälittävä ja surkea mies uhkailee tuollaisella aseella naista, jolla on pelkkä pistomiekka.

Lis ei ollut peloissaan. Mies oli humalassa, ja hänestä sai vaikutelman, että hän olisi ollut selvänäkin hiukan kömpelö. Lis tiesi voittavansa hänet helposti, mutta hän ei uskonut, että mies edes tosissaan hyökkäisi. Miehen toveritkaan eivät ilmeisesti uskoneet sitä, sillä he nauroivat. Se oli kuitenkin miehelle liikaa. Hän kohotti äkkiä lyömämiekan iskuun.

Lyönti tuli niin yllättäen, että Lis onnistui väistämään sen viime hetkessä. Hän ei jäänyt odottamaan seuraavaa lyöntiä, vaan iski pistomiekan kärjen miehen oikeanpuoleiseen olkavarteen. Mies karjaisi kivusta ja vaipui polvilleen painaen vasemmalla kädellään haavaa.

Teltan oviaukosta tulivat Verraka ja Kareta mukanaan sotilas, joka oli lähetetty heitä hakemaan. Kun he näkivät tilanteen, heidän huolestuneet ilmeensä vaihtuivat hymyiksi.

– Mitä arvelet, Kareta, kumpi pitää pidättää tappeluun syyllistyneenä? Verraka kysyi.

– Minä oletan aina, että se, jolla on kädessään verinen miekka, on syyllinen, Kareta sanoi. – Haavoittunut on syytön. Mutta ehkä Lisillä on hyvä selitys.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kuvitellen ja roolipelaten

Olen innostunut tutkimaan Praedor-roolipelin sääntöjä, ja huomasin, että niistä voi olla hyötyä kirjailijan työssä. Kirjailijahan luo kohtaukset mielikuvituksensa pohjalta, ja mielikuvitus voi helposti lentää liikaa, jolloin tulos kärsii epäuskottavuudesta. Roolipelissä säännöt ovat tarkat, ja vaikka noppa ratkaiseekin asioita osittain, nopalla saatavien tulosten vaikeusaste vaihtelee säännönmukaisesti ja perustellusti.

Kävin läpi yhden kohtauksen Vuorileijonan varjo -sarjan myöhemmistä osista. Siinä on kaksi henkilöä, mies (joka esiintyy vain yhdessä luvussa, ja jonka nimeä ei mainita) ja XX, jonka nimeä en vielä kerro, mutta varmaan joku kirjat lukeneista hänet tunnistaa.

Tapahtumat etenevät seuraavasti:

XX huomaa, että mies ottaa käteensä pitkän lyömämiekan, mutta XX luulee hänen vain uhkailevan. Kun mies lyö miekalla, XX yllättyy, mutta onnistuu kuitenkin väistämään iskun. Sen jälkeen XX iskee lyhyellä pistomiekalla miestä oikeaan olkavarteen. Mies pudottaa miekkansa. (Ja kun kerron, että sitten tulevat Verraka ja Kareta paikalle ja heidän huolestuneet ilmeensä vaihtuvat huvittuneiksi ja Verraka kysyy, kumpaa Kareta arvelee syylliseksi, niin joku jo kyllä muistaa kohtauksen ja tietää, kuka XX on.)

Nyt sitten roolipelin sääntöjen mukainen analyysi:

Miehen taito käyttää miekkaa on ainakin 12 (ammattilainen), ja koska isku on yllättävä, ratkaistaan osuminen heittämällä noppaa kaksi kertaa. Isku osuu, jos saadaan tulokseksi kaksitoista tai vähemmän, ja sehän saadaan varmasti.

XX:n reaktio on väistäminen, ja koska XX:n ketteryyteen liittyvä väistötaito on hyvä (14), hänellä on aika suuri mahdollisuus saada tuo tai pienempi luku heittämällä tässä tilanteessa vaaditut kolme noppaa. Väistön asteen pitäisi myös olla sama tai parempi kuin hyökkäyksen aste, ja se tekeekin jo onnistumisesta epätodennäköisempää, ei kuitenkaan mahdotonta.

XX iskee lyhyellä pistomiekalla. XX:n taito miekan käytössä on 14, ja koska hän on määritellyt osumakohdan, jota tavoittelee, sen onnistumiseksi pitäisi saada neljästä nopasta tuo tai pienempi luku, eli onnistumisen todennäköisyys ei ole kovin hyvä, mutta täysin mahdollinen.

Sitten onkin vain määriteltävä miehen olkavarteen tullut vamma. Lyhyen miekan aiheuttama vaurio on 5 eikä XX ole niin voimakas, että siihen lisättäisiin vauriobonusta. XX myös todennäköisesti onnistui vain juuri ja juuri, joten vamma on 5 + 1 nopanheitto. En nyt ala selostamaan vammataulukkoja yksityiskohtaisemmin, mutta luultavasti (toivottavasti) miehen käsi parani pian.

Ja lopputoksena totean, että ainakin tässä tapauksessa asiat olisivat voineet mennä kirjassa kuvatulla tavalla myös roolipelattuna.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Liton kirjoitustapa

Noin 3000 vuotta sitten luku- ja kirjoitustaito oli harvinaista siinäkin kulttuuripiirissä, joka on Vuorileijonan varjo -sarjan esikuvana. Yksi syy oli, että kirjoitusjärjestelmät perustuivat tavumerkkeihin, joita tarvittiin niin paljon, että niiden oppiminen oli työlästä. Mutta juuri noihin aikoihin foinikialaiset kehittivät äännekirjoituksen, joka vähitellen levisi kreikankieliseen maailmaan kreikkalaisten aakkosten pohjaksi, ja siitä sitten meidänkin kirjoitusjärjestelmäämme asti.

Kirjassa Kuuman tuulen aika kerrotaan:

Tessi näki äidin istuvan pöydän luona lukemassa. Se oli harvinainen taito, sillä kaikkien tavumerkkien tunnistaminen vaati pitkän opiskelun. Tessi osasi lukea ja myös kirjoittaa, ja oli ylpeä siitä.

Katkelma kirjasta Kuningastie:

Kareta pystyi lukemaan hankalia tavumerkkejä vain auttavasti. Se ei kummastuttanut ketään, sillä täydellinen lukutaito oli Vuorimaassa harvinaista päällikkötasollakin. Enemmän ihmeteltiinkin sitä, että Verraka oli vaivautunut opettelemaan useita merkkijärjestelmiä ja oli kerännyt itselleen melkoisen kokoelman kirjoja.

Katkelma kirjasta Tähtien kosketus:

Tardo kumartui katsomaan karttaa, johon Seloma oli kirjoittanut alueiden nimet.

– En ole koskaan ymmärtänyt, miksi kirjoitatte noin vaikealla tavalla, hän sanoi. – Kirjoitukseenhan riittää kaksikymmentäkaksi merkkiä. Niin Litossa kirjoitetaan, olemme oppineet sen Iisipin kauppiailta.

– Kaksikymmentäkaksi merkkiä, eihän se millään riitä kaikkiin tavuihin, Seloma sanoi. – Näytä miten teet sen.

Liton kirjoitustapa, josta kerrotaan myöhemmin paljon, helpotti lukemaan ja kirjoittamaan oppimista merkittävästi. Se muistuttaa foinikialaista kirjoitusta tai oikeastaan siitä kehittynyttä järjestelmää, ja on periaatteessa sama kuin suomalaiset aakkoset ilman sellaisia vierasperäisiä merkkejä kuin b, c, q, x, z ja å.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Fantasiakirjallisuus ja roolipelit

Tarmo ja minä saimme ensimmäisen virikkeen fantasiakirjan suunnitteluun 1990-luvun alkupuolella, kun Koululainen-lehden päätoimittaja ehdotti, että kirjoittaisimme fantasiakirjan, joka sopisi roolipelin pohjaksi. Suunnitelma ei toteutunut, mutta ajatus fantasiakirjasarjasta alkoi kypsyä. Emme enää lainkaan miettineet fantasiamaailmamme sopivuutta roolipelaamiseen, vaan loimme sen kirjallisen ilmaisun perustaksi.

Kerran löysin kuitenkin netistä roolipelin, jonka pohjana oli käytetty Vuorileijonan varjo -sarjan maailmaa. En ole niitä, jotka nipottavat tekijänoikeuksista, vaan ilahduin ja pidin yritystä kiinnostavana. Se oli kuitenkin lopahtanut alkuunsa, ja uskon ymmärtäväni syyn siihen. Roolipelaaminen perustuu hahmojen toimintaan, joten sisäiset mielenliikkeet pitää ulkoistaa. Vuorileijonan varjo -sarjassa henkilöt käyvät kamppailua omassa mielessään piilevien pimeiden voimien kanssa, mutta roolipeleissä niitä edustavat erilaiset hirviöt.

Vaikka hirviöt ja muut yliluonnolliset voimat puuttuvatkin lähes kokonaan (niitä on vain arkojen kyky kuulla ajatukset ja puhtaiden kyky aistia muiden tunnetiloja ja käyttää Voimaa saadakseen vastapuolen ahdistuneeksi), Vuorileijonan varjon maailma tarjoaa kyllä runsaasti mahdollisuuksia roolipelien tyypilliseen toimintaan, erilaisiin kamppailuihin ja taisteluihin. Aseistusta ei kuvata kovin tarkkaan, mutta se on suunnilleen sitä mitä se reaalimaailmassakin oli pronssikauden myöhäisvaiheissa, kun jo oltiin lähellä rautakauteen siirtymistä.

Ja tekijänoikeudethan eivät estä ketään suunnittelemasta peliä yksityiskäyttöön ja muuhunkin ei-kaupalliseen toimintaan. Maailma on vapaasti käytettävissä, mutta luomamme henkilöhahmot haluaisimme suojata sellaisiksi kuin ne meidän kirjoittaminamme ovat.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Meiran linnan pohjapiirros

Lupasin, että en piirtele vähään aikaan, mutta niin vain kävi, että jouduin selventämään itselleni mielikuvaani Meiran linnasta, jossa nyt tekeillä olevan käsikirjoitukseni keskivaiheilla liikutaan. Se on jyhkeä hamaakivinen rakennus, jonka itäpuolella on meri, ja etelässä Meiran kaupunki ja satama, joita suojelemaan linna on rakennettu.

Tässä piha:

Päärakennus on kaksikerroksinen, ja tässä molemmat kerrokset:


torstai 5. tammikuuta 2017

Vuosi, kuukausi ja vuorokausi

Vuorileijonan varjon fantasiamaailmassa vuosi jakautuu kolmeentoista 28-päiväiseen kuukauteen. Silloin tarvitaan vuosittain yksi ja toisinaan kaksi tasauspäivää, että vuodenajat pysyisivät kohdallaan. Vuosi alkaa, kun päivä pisimmillään oltuaan alkaa lyhentyä. Silloin alkaa myös kolmas kuivakuu, joka siis on vuoden ensimmäinen kuukausi.

Kuukaudet vuoden alusta lueteltuina ovat:

- kolmas kuivakuu
- neljäs kuivakuu
- viides kuivakuu
- kuudes kuivakuu
- ensimmäinen syksykuu
- toinen syksykuu
- ensimmäinen sadekuu
- toinen sadekuu
- kolmas sadekuu
- ensimmäinen kevätkuu
- toinen kevätkuu
- ensimmäinen kuivakuu
- toinen kuivakuu

Vuorokauden jaoin kahdeksaan hetkeen. Nimitys taisi olla vähän harhaanjohtava, sillä yksi hetki on aika pitkä, se vastaa kolmea tuntia, ja puoli hetkeä on siis puolitoista tuntia. Ensimmäinen hetki alkaa keskiyöllä.

Joudun tarkkailemaan sitä, että en erehtyisi käyttämään käsitteitä viikko tai tunti, jotka eivät kuulu noihin järjestelmiin. Ainakin kerran tiedän mokanneeni niin että virhe ehti painettuun kirjaan asti. Mutta enpä kerro, missä se on. Jos löydät, niin ilmoita.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Miisun isä, tunnistamistehtävän ratkaisu

Tunnistamistehtävä oli selvästi liian vaikea, ja syy oli minun, annoin puutteelliset tiedot. Olisi pitänyt kertoa ainakin se, että Miisun isä on yksi kirjasarjan keskeisistä henkilöistä, ja hänellä on ollut paljon satunnaisia naissuhteita. Sellaisia on oikeastaan vain neljä: Dotar, Leoni, Vasama ja Verraka. Olisi pitänyt kertoa myös, että Miisun ja hänen isänsä kohtaaminen tapahtuu noin viisi vuotta Talvisateet-kirjan tapahtumien jälkeen, ja koska Miisu on silloin noin seitsemänvuotias, Dotar ei voi tulla kysymykseen, hän on silloin jo pitkään ollut rikkeettömän uskollinen suhteessaan Akeen. Leoni se ei myöskään voi olla, koska Leoni on lapsena sairastanut taudin, jonka takia hän ei pysty saamaan aikaan lasta. (Se kerrotaan Tulisydämessä.) Jäljelle jäävät Vasama ja Verraka, mutta ajattelin jonkun tunnistavan, että reaktio tilanteeseen on tyypillinen toiselle heistä.

Tässä tulossa olevasta kirjasta katkelma, josta Miisun isän henkilöllisyys selviää:

Raino meni tulijaa vastaan sanoen: – Isä, olen kaivannut sinua.

Sitten hän huomasi tytön, joka tarttui kaksin käsin Verrakan toiseen jalkaan, katsoi Rainoa uhmakkaasti ja sanoi: – Miisun isä.

Verraka naurahti, silitti tytön tummia kiharoita ja sanoi hänelle: – Minä olen Miisun isä, mutta myös Rainon isä. Raino on sinun veljesi.

– Kuinkahan monta meitä vielä mahtaa löytyä? Raino ihmetteli.

– Miisua nuorempia ei ainakaan pitäisi olla, Verraka sanoi.